Kahvia ja yllätys Paraisilla

Viime vuoden lopulla vierailin Paraisilla kirjastossa esittelemässä kirjaani, ja tutustuin samalla hiukan tähän pieneen paikkakuntaan. Muutama asia jäi eritysesti mieleeni, ja houkutus on suuri palata Paraisille uudestaan kesäiseen aikaan.

Kaunis kävelykatu keskustassa

kadulla
Kävelykatu Paraisilla

Paraisten keskustassa on sympaattinen kävelykatu. Juuri vierailupäivänäni oli paistoi aurinko, satanut hiukan lunta ja oli pieni pakkanen. Kadun yli viritetyt jouluvalot loivat lempeää tunnelmaa. Etsiskelimme sopivaa kahvilaa, jossa syödä lounasta ja lämmitellä. Vaihtoehtoja oli muutama auki myös talviaikaan. Kuulemma kesällä kävelykatua reunustavien talojen takana on muutama  ihastuttava paikka lisää. Matalien talojen ja kallioseinämän väliin jäävä tila kutkutti mielikuvitusta, ja todellakin, olisi kiinnostavaa nähdä, millaisia ruokapaikkoja Parainen tarjoaa kesällä.
Juuri avattu Vohvelikahvila täytyi harmi kyllä jättää seuraavaan kertaan… Nyt päädyimme vanhanaikaisesti sisustettuun kahvila Hallon Bladiin.

Kahvila Hallon Blad

Nämä kuvat kertovat kaiken! Hallon Blad on ihana, tunnelmallinen kahvila Paraisten kävelykadulla. Lämpimästi suosittelen. Söin lounaaksi lohikeittoa. Mielenkiintoinen yksityiskohta olivat vanhat ja erilaiset soppalautaset, jotka oli pinottu lohikeiton viereen. Melkein vaikeaa valita, miltä lautaselta sopan syöminen olisi tuntunut hauskimmalta… Myös kahvikuppeja ja pöytäryhmiä oli erilaisia. Minulle cappuccino tarjoiltiin ihanasta ruusukupista. Oh, olipa tämä kahvilavierailu kokonaisvaltainen kokemus!

Paahtimon kahvia mukaan

Kahvilassa oli myynnissä Turun kahvipaahtimon Brasilialaista alkuperää olevia kahvipapuja. Ostin pussillisen mukaan… tietysti 🙂 turun kahvi
Hämmästyin hiukan, kun kotona avasin pakkauksen. Pavut näyttivät melko kuivilta ja todella mattapintaisilta. Kun jauhoin pavut, kahvijauheen joukossa erottui selvästi tästä kuivasta kuorikerroksesta syntyneitä vaaleampia hippuja. Onneksi pavuista tehty espresso oli maultaan hyvää, myös cappuccinon maitovaahdon läpi kahvi maistui. Ei voimakkaasti, mutta riittävästi.

Pavun kaunis kiiltävä pinta muodostuu kahvipavun rasvasta. Yleensä automaattisiin kahvikoneisiin suositellaan käytettäväksi kuivapintaisia kahvipapuja, jotta rasvainen kahvijauhe ei jää kiinni koneen automatiikkaan. Olen nähnyt tästäkin esimerkkejä, ja koneen puhdistus on todella työlästä, jos rasvaista kahvijauhetta on päässyt kertymään koneiston osiin.

Mutta näin kotikäytössä ja käsikäyttöisellä kahvimyllyllä papujen rasvaisuudella ei ole ollut käytännön merkitystä. Puhdistus on ollut samanlainen operaatio molemmissa tapauksissa …

Yllätys nurkan takana

museo
Salvador Dali näyttelytila Paraisilla

Kahvilan jälkeen pieni keskusta tarjosi vielä yhden suurenmoisen yllätyksen. Tiesittekö, että Paraisilla on Pohjoismaiden ainoa julkinen  Dali näyttely ?  Salvador Dali private exhibition on yksityisen taidegallerian kokoelma, ja siihen pääsee tutustumaan Paraisten keskustassa.

Juuri vierailupäivänäni galleria ei ollut auki. Olen käynyt katsomassa Dalin töitä Barcelonassa, ja tämä kokoelma Paraisilla alkoi kiinnostaa. Toivon todella, että kesällä pääsisin uudelleen vierailulle Paraisille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s