Seikkailu nimeltä Jukola (osa 2) – My Jukola adventure (part 2)

(English version after the picture)

Edellisen postauksen jälkeen lueskelin noita Jukolan sivuja tarkemmin, ja eihän se varsinaisesti vähentänyt pienimuotoista paniikkia, jonka olen onnistunut kehittämään ….

Luin artikkelin (https://www.jukola.com/2019/2019/05/nouskin-jukolablogi-tyopoytasuunnistusta/), joka alkoi viittauksella tähän mennessä tehtyyn fyysiseen harjoitteluun. Omalla kohdallani fyysinen harjoittelu tätä suunnistustapahtumaa varten ei niin sanotusti ole päässyt alkua pidemmälle, joten nyt mennään sillä mitä on.

Samassa artikkelissa kerrotaan, että Jukolan ja Venlojen viestin voitosta taistellessa on äärimmäisen tärkeä ottaa kilpailun maastotyyppi ja kartoittajan käsiala haltuun. Minulle oli uutta, että suunnistuskisaa varten tehdään omat kartat, ja sillä on merkitystä, kuka kartat on tehnyt.

Emme kuitenkaan taistele voitosta (monestakaan syystä), mutta sääntöjen mukaan vain suunnistusseuroihin kuuluvat joukkueet voivat tehdä niin. Ihan hyvä uutinen. Tapahtumaan voi siis osallistua myös harrastelijapohjalla, ja saadakseen kokemuksen Suomen suurimmasta suunnistustapahtumasta. Henkilökohtainen tavoitteeni on, että pääsen omalta osuudeltani pois kohtuullisessa ajassa. Karttoihin, ja kartoittajan käsialaan tutustuminen on siis  hyvä neuvo myös aloittelijalle. Päätän keskittyä tähän.

Jukolan sivuilta selviää, että kartoittajan käsialaan voi tutustua hankkimalla harjoitusalueiden karttoja. Jukola-toimistolla ollaan oikein ystävällisiä, ja ostan sieltä innostuksen puuskassa kolmen eri harjoitusalueen kartan.

Päätän, että tästä on mahdollista selvitä!  Ja tänään menen kartan kanssa oikeasti metsään.kartta

***

Since the previous post, I have studied a bit the Jukola-relay web-pages . There are good articles on how to prepare. It seems that the time is gone for building the physical capabilities for this adventure, so I will go with what I have currently… Another interesting point was the advice to practice with real maps done by the same person who will draw the official Jukola relay maps. It is important to familiarize with the style of the map-artist to avoid any surprises on the actual competition day. Really?

We are not targeting to win ( for several reasons…) but simple fact is that – we cannot do so, since we are not members of any official orienteering club. In a way this was a relief – it is clear that both the elite and amateurs are welcome to this relay. It will be a great experience.

My personal target is to get out from the woods in some decent time ( preferably before the next competition starts…) thus this advice on practicing with related maps sounds reasonable. I decide to focus on this.

The personnel at Jukola relay office are really helpful, and I buy three maps. I decide, I will make this. And I will start practicing today. Into the woods. Today. *grin*

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s